Minulla on kiusallinen ongelma. Olen niin onnellinen, etten ole moniin aikoihin osannut olla tyytymätön mihinkään. Näin se alkoi:

 
Astun alas Paraisten bussista. Nilkat eivät jousta. Väistän vesilätäkön. Vedän hupun päähän. Kas, tässäkin on hääkauppa. Kävelen suojatielle. Odotan vihreää. Wiklundin kohdalla sohjoa ei ole, mutta siinä tuulee. Nelosen pysäkki on tyhjä, sillä ykkönen lähti juuri. Pansion pysäkin katoksen alla seisoo paljon ihmisiä. Tähän ei räntä osu. Työnnän kädet taskuun.
 
 
Kirkko kouluttaa työntekijöitään käyttämään sosiaalista mediaa ja olemaan siellä missä suurin osa ihmisistä päivittäin on, netissä. Tai verkossa, niin kuin nykyään kuuluu sanoa.
 
Osallistuin Hengellinen työ verkossa –kouluttajakoulutukseen. Istuimme kaksi kahden päivän jaksoa tietokoneittemme ääressä 25 erilaista kirkon työntekijää eri puolilta arkkihiippakuntaa. Tulimme tutuiksi Facebookin ja monen muun sivuston kanssa ja mietimme, miten siellä voisi olla mukana kirkon työntekijänä, työaikana. Miten voisimme toteuttaa kirkon strategiaa ja kohdata ihmisiä? Mahdollisuuksia on loputtomasti.
 
Nykyopiskelu on siitä mukavaa, että liikkeelle lähdetään omista kysymyksistä, joita oman elämän keskellä on muodostunut. Minä kysyin itseltäni ja kysymykseni kirjoitettiin fläppitaululle muitten kysymysten joukkoon: riittääkö että vain on siellä verkossa vai pitääkö olemisella aina olla tavoitteita? Kävimme sitten merkitsemässä kolme itse kullekin tärkeää kysymystä kurssin aikana pohdittaviksi. Minä jäin yksin miettimään omaani.
 
 
Kesää monet tuntuvat kaipaavan sekä etu- että jälkikäteen. Lomalla voi ainakin periaatteessa vain olla, ei ole pakko saada aikaiseksi asioita tiettyyn ajankohtaan mennessä.
 
On kuin taivaassa. Lämmintä, lempeää, kivutonta.
 
Taivas on aina läsnä. Loskassa, kiireessä, välinpitämättömyydessä, kivussa, joka hetkessä on läsnä myös Elämä ja Ilo. Vastaanotettavissa, kunhan maltamme pysähtyä hetkeksi vain olemaan ja katsomaan. Kuollut, marras maa kätki sisäänsä uuden elämän, joka nyt puskee esiin. Kukat ja puut vain ovat ja olemisellaan ilahduttavat meitä.
 
 
kuljen suuntaa vailla
käytän keskeneräisiä ja
epäloogisia puheenvuoroja
menen iloisesti metsään
laiskana ja häpeämättä perillä!
 
 
Merja Auer
 
 
Julkaistu tänään Kaarina-lehdessä.