Eilen aamulla lähdin hiihtämään seitsemän aikoihin. Aurinko teki nousuaan. Linnut aloittivat laulua. Hanki kantoi. Sai mennä mistä vaan, ja peltoa riitti!

Vähän samantapaista vapauden tunnetta olen kokenut muutenkin. Helmikuun päättyessä täyttyi kohdallani kuuden vuoden jakso pappisasessorina. Enempää tuota tuomiokapitulin sivuvirkaa ei yksi pappi voi hoitaa. Nyt minulla on työnä siis "vain" Kaarinan seurakunnan kirkkoherranvirka. Jos herään aamulla neljältä, enää ei työpöydällä ole pinoa tuomiokapitulille esittelyjen tekemistä odottavia asiakirjoja. Siitä on tähän asti voinut valita jonkin ja ryhtyä näpyttelemään. Tai - entä, jos nyt saisikin nukuttua hiukan pidempään? Jos olisi vähemmän asioita mielen päällä ja levollisempi olo? 

Asessoriajassa oli myös hienot puolensa; oli mielenkiintoisia asioita kotimaassa ja hiukan ulkomaillakin, useimmiten hyvää seuraa ja mukava ilmapiiri. Kaikkiaan koen olleeni kuusi vuotta aika monipuolisessa koulutuksessa. Nyt se aika on ohitse, hyvä niin. On mukavaa keskittyä oman seurakunnan asioihin.

Pirjo