Eilen olin palaamassa Tampereen suunnalta Kaarinan kirkon kautta kotiin. Piti tulla hakemaan kastetavaroita ja vaihtaa vaatteita. Auto juuttui sohjoksi pehmenneeseen lumeen. Naapurilla oli sama ongelma. Onneksi hän oli lapion kanssa paikalla, ja sain auton irti ja käännettyä pois tieltä. Kävelin kenkäni märiksi loppumatkan kotiin, vaihdoin vaatteet, keräsin tavarat ja lähdin takaisin - potkukelkalla ja keltaiset saappaat mustan pitkän takin kanssa. Aura-traktori oli naapurin hälyttämänä ehtinyt paikalle ja ajoi perälevyllä sohjot pois. Keltaiset saappaat vaihdoin autossa niihin märkiin talvikenkiin, eihän sitä nyt saappaat jalassa voi mennä kotikasteelle. Ehdin ajoissa, tosin puhelin-kalenteri katosi. Stressiä siitäkin (löysin sen myöhemmin auton etupenkin alta...). Kasteelta jatkoin suoraan isoäidin hommiin.

Puolenyön maissa palasin kotiin. Oli liukasta, ja jännitin, mihin asti nyt pääsen. Auto jäi "omalle tielle" viimeiseen mäkeen ennen kotia. Ei muuta kuin käsijarru tiukalle ja kävelemään. Kevätpäiväntasauksen yön tähtitaivas oli upea, kasvava kuunsirppi pilkisteli mäntyjen välistä. Etenin askel kerrallaan liukasta tietä matkalaukusta tukea hakien.

Aaamulenkin sijasta teimme tänään miehen kanssa töitä, että saimme auton pois tietä tukkimasta ja pääsimme molemmat taas tämän päivän töihin. Ensi talveksi pitää saada uusi tie, tai - ainakin sepeliä!

Kirkossa kuulin, että kevätpäiväntasauksen ( vai oliko se Marianpäivän?) yön tähtikirkkaus ennustaa hyvää marjavuotta. Sellainen on siis luvassa.

Mitä tästä opin? Asioilla on taipumus järjestyä  - varsinkin, kun vähän järjestellään.

Pirjo