Luen parhaillaan kahta kirjaa. Primo Levin, Auschwitzin keskitysleiriltä selvinneen italianjuutalaisen teosta ”Tällainenko on ihminen” ja teologi Owe Wikströmin ”Läsnäolon taito”. Vaikka nämä kirjat eivät mitenkään liity toisiinsa, olen löytänyt niistä ainakin yhden yhteisen seikan. Molemmat korostavat välttämättömänä elämässä selviämisen ehtona ”hitauden kulttuuria”.

 

Kulttuuri tulee latinan sanasta cultura, joka tarkoittaa mm. (maan)viljelyä. Hitauden viljely tarkoittaa hitauden eteen – paradoksaalista kyllä – tehtävää työtä. Hitaus ei tule itsestään, sitä on kultivoitava, sitä on hoidettava, siitä on pidettävä huolta.

 

Hitaus Primo Levin kuvaamassa keskitysleirielämässä oli fyysisesti välttämätöntä, että jaksoi aamun pienen leivänkannikan syönnin jälkeen, helvetillisen työtaakan puristuksessa, päivän laihaan soppaan ja edelleen jatkuvasti nälissään ollen iltaan saakka. Hitautta ”viljeltiin” aina kun se oli mahdollista ja tuo viljely pelasti henkiä, todennäköisesti myös Levin.

 

Wikström kirjoittaa, miten tärkeää on myös hitauden henkinen viljely: ”Taito olla tekemättä mitään, ottaa päivä sellaisena kuin se tulee, on kohta hävinnyt länsimaista. Joskus on hyvä ottaa oppia Ferdinand-härästä. Muistatko? Vaikka sitä kuinka pilkataan ja kiusataan, se vain haistelee kukkia”.

 

Nyt meille aukenee loistava tilaisuus tähän hitauden viljelyyn, nimittäin paaston aika. Lähdetkö mukaan kanssani viljelyshommiin?

 

Eero