Lumentulo tänä talvena on ollut upea asia. Vieläkin jaksaa ihailla puhtaan lumen kuorruttamaa luontoa. Samalla olen päässyt lumitöihin, kolaamaan lunta ihan tosissaan ja saanut ”koristella” pihaamme kauniilla lumivalleilla. Näky on ollut suorastaan harmoninen, mutta sitä eräänä päivänä katsellessa tuntui, että jotakin siitä on puuttunut…

 

Eilen sunnuntaina oivalsin mitä se ”jotakin” oli. Matias 4 v. ja Miika 1,5 v olivat mummolassa ja iltapäivällä tehtiin ulkona yhdessä lumitöitä. Lumivallit saivat kyytiä, kun piti kaivaa käytäviä ja tehdä hiirille lumiliukurataa.

 

Kun katselin tunnin mittaisen touhumme jälkeen entistä sliipattua lumivalliani, tajusin, mikä aikaisemmin puuttui.

Harmonisuus oli kaunista, mutta vasta rosoinen ja osin rikkinäinen lumivalli kertoi todellisesta elämän läsnäolosta, siitä, mikä meille ihmisille pitäisi olla kaikkein tärkeimpiä juttuja, nimittäin yhteys ja yhdessä oleminen.

 

Jäljellejäänyt rosoisuus on kaunis, sillä siihen jäivät elämän jäljet.

Eero