Mika lähetti minulle maanantaina saarnansa blogiin laitettavaksi, kun sitä oli häneltä pyydetty. Luin sen ja otin nokkiini tällaisesta kohdasta: 

Tuletko sinä seurakuntaan varustautumaan taisteluja varten, joita käyt jumalattomassa maailmassa? Usein seurakunnassa istumisesta on tullut viihdettä varustautumisen sijaan. Jeesus haluaa lähettää meidät taisteluun, ja vielä eturintamalle. Onko seurakuntasi edes paikka, jossa saa oikeat varusteet Jumalan taistelua varten? Saarnatkin ovat usein liian älyllisiä, paperinmakuisia, kesyjä ym. Jos et ole löytänyt seurakuntaa, joka varustaa kristittyjä tehtäväänsä, etsi sellainen seurakunta! Varustautumisessa henkilökohtainen oma rukous Jumalan Sanan äärellä omassa rukoushuoneessa on ensiarvoisen tärkeä asia. 

Tuskailen nimittäin saarnojeni kanssa, soisin niiden olevan vähemmän älyllisiä ja enemmän elämänmakuisia. Olen myös ollut järjestämässä tilaisuuksia, joiden päätarkoitus on ollut viihdyttää – nauttia yhdessäolosta ja jakaa arkisia asioita, tulla sillä tavoin hoidetuksi ja lopuksi myös hartaudessa. Tulkitsin että minut suljetaan tässä oikeanlaisen seurakunnan ulkopuolelle. Mika kertoi eilen puhelimessa, ettei hän sellaista suinkaan tarkoittanut. Uskoin häntä ja lepyin.

 

Olin ehtinyt kirjoittaa tuon edellisen ja pyysin Mikaa jatkamaan keskustelua siitä. Hän täsmentää kommentissaan kritiikkinsä kohdistuvan siihen että seurakunnat ylipäätään ovat liian ihmiskeskeisiä, sen sijaan että ne olisivat Jumala-keskeisiä. Hän toivoo keskustelun jatkuvan kirkon ja mm. saarnan tulevaisuudesta. 

Ymmärrän osittain Mikan huolen. Monet asiat tehdään seurakunnissa samoin kuin kaikkialla muuallakin, pelataan samoilla säännöillä. Ollaan kreikkalaisille kreikkalaisia ja juutalaisille juutalaisia Paavalin tapaan, jos katsoo asian kauniimpaa puolta. Mutta jos mekin markkinoimme itseämme lupaamalla vain kaikkea kivaa, evankeliumi syntisten armahtamisesta ei oikein mahdu kuvaan mukaan. 

 

Elämme kansankirkossa. Olemme Lutherilta oppineet, että Jumala lahjoittaa ihmiselle uskon kasteessa ja että Jumalaa palvellaan parhaiten hoitamalla arkiset askareet kunnolla.

 

Tuntuu kuin Mika ja jotkut muutkin seurakunnassamme toivoisivat, että kirkkomme olisi jotain aivan muuta. Arvostan ihmisiä joilla on unelmia ja intoa elää niitä todeksi, mutta minua pelottavat kovin valmiit ja varmat unelmat, jotka kohdistuvat muitten ihmisten olemiseen ja uskoon.

 

Miten tällaisessa tilanteessa keskustellaan rakentavasti?

Merja