Lasse ja minä olimme sunnuntaina juhlimassa muiden mukana kirkon lähetystyön ja Suomen Lähetysseuran juhlavuotta. Oli monipuolinen ja monituntinen juhla! Kokonaisuus kesti suunnilleen yhtä kauan kuin Etiopiassa kirkon vihkimisjuhla eli noin viisi tuntia. Suurin ero juhlien välillä oli, että viime sunnuntain ohjelmista ymmärsin lähes kaiken, Etiopiassa en ymmärtänyt puheosuuksista juuri mitään.

Sunnuntai-iltana jatkoimme matkaa Tallinnaan. Sen matkan kokemuksista kirjoittaa Lasse Vahdon kappeliseurakunnan sivuilla. Tässä hänen kuvauksensa yhteisestä kokemuksestamme:

"Lähdettiin vaimon kanssa käymään Tallinnassa. Ihan vain vapaapäivää viettämään. Olen käynyt lukemattomia kertoja Tallinnassa, mutta liikkunut vain vanhan kaupungin upeissa maisemissa. Nyt kolisteltiin ratikka 2:lla Koplin päähän asti. Sieltä löytyi merenrannan tuntumasta pieni ortodoksikirkko. Hiljaista oli, mutta kirkon ovi oli auki ja ulos tuli mies, Andres, joka ystävällisesti kutsui meidät katsomaan kirkkoa. Kirkossa oli vietetty aamulla (19.1) ortodoksien vedenpyhityksen juhlaa, Jeesuksen kasteen muistona. Sen jäljiltä kirkossa kävi ihmisiä hakemassa pyhitettyä vettä. Kertoivat käyttävänsä sitä erilaisiin tarpeisiin, ihan päivittäin. Auttoi kuulemma vähän kaikkeen – niin kuin aikoinaan Viron apteekista hankkimani Ruotsin tipat. ”Ei se vesi, vaan se siunaus” totesi mies meille.

 

Hän halusi lähteä näyttämään meille vielä Koplin alueen toista ortodoksikirkkoa ja pientä luterilaista kirkkoa. Ajelimme kuoppaisia katuja kerrostalojen taakse, jonkinlaisen autotallirivin tuntumassa olevaan siistiin, ja aika uuden näköiseen pieneen ortodoksikirkkoon. Sama meno. Vettä haettiin isosta sammiosta litran Coca-Cola pulloissa. Sitten menimme luterilaiseen Peetelin kirkkoon. Kirkkosali oli täynnä vaatteita, joita lajiteltiin köyhille jaettavaksi. Alttarin edusta oli täynnä kenkiä. Vapaaehtoiset naiset uurastivat. Alakerrassa odotettiin kodittomia lapsia koulusta välipalalle. Kirkon yläkerrassa asui 17 koditonta lasta, katulapsiksi heitä oltaisiin kutsuttu vielä joitakin vuosia sitten. Toiminnasta vastaava kertoi, että tämä seurakunta on hiukan toisenlainen luterilainen seurakunta Virossa. Jäseniä on vain parisataa, mutta lähes kaikki aktiivisuus on kohdistettu sosiaaliseen työhön – vaikeuksiin joutuneiden lasten auttamiseen, ruoan jakeluun asunnottomille ja rahattomille köyhille, joita aina tuntuu riittävän.

 

Lontoossa humanistijärjestö British Humanist Association (BHA) on ideoinut bussien kylkeen kampanjalauseen  'There's probably no God. Now stop worrying and enjoy your life'. Kampanja kehottaa unohtamaan Jumalan, jonka olemassaolo joka tapauksessa on hyvin epätodennäköistä, ja nauttimaan elämästä. Tämä kampanja tuli mieleen Peetelin kirkossa katsellessani naisten ahkerointia vähäosaisten eteen. Peetelin kirkossa ihmiset ovat alkaneet huolehtia vähäosaisista. Eivätkä mieti, mitä Jumala mahtaa ajatella siitä, että hänen huoneensa ( Beetel = Jumalan huone) on täynnä käytettyjä vaatteita ja alttarin edusta linttaan astuttuja kenkiä.

 

Paluumatkalla mielessäni pyörivät kuvat ortodoksimummoista hakemassa pulloissa siunattua vettä jokapäiväisiin tarpeisiinsa. Ja Peetelin kirkkosalin vaateröykkiöt odottamassa tarvitsijoitaan. Ja Lontoossa bussien kyljet julistavat ilosanomaa siitä, että huolehtimisen voi lopettaa, ja alkaa nauttia elämästä. Koska Jumalaa mahdollisesti ei ole.

Uskoo ken tahtoo."

 

Pirjo

 

JK. blogin sivupalkista pääset suoraan Lassen tervehdykseen, siellä on joku kuvakin