Sisälläni käytiin seuraava keskustelu.

Kustaa: Tänään tapasit ihmisiä pilvin pimein, tuntemattomia, tuttuja ja puolituttuja. Joittenkin kanssa juttu luisti ja joidenkin ei. Mikä mätti?

Synnöve: Pettymys, kun keskustelu ei lähtenytkään lentoon ja jäin yksin. En osannut keskustella kaikkien kanssa mistä vaan. Sellaiset hetket rassasivat jolloin hiljaisuus ei vielä ollut ehtinyt muuttua miellyttäväksi, jolloin en ollut vielä liukunut toisen seurasta sisäiseen maailmaani.

Kustaa: Jaa, sinun olisi siis pitänyt olla täydellinen ja joka hetken olisi pitänyt olla miellyttävä.

Synnöve: Niin, eikö sinun mielestäsi?

Kustaa: Ei. Epäonnistumiset tekevät sinusta inhimillisen. Niihin on mahdollista samaistua, onnistumisiin ei.

Synnöve: Ihmisen masennus syntyy kuulemma psyykkisistä harhakuvista. Siksi haluan ilmaista masentavat ajatukseni - että näkisin ne harhakuviksi. Jos en ilmaise, ne vellovat mielessäni mustina. Ollenkaan kaikki eivät kestä kuulla mitä toiselle kuuluu. Minäkään en aina.

Kustaa: Millaisia harhakuvitelmia elättelet?

Synnöve: Kuvittelen että sellainen keskustelu on mahdollista, missä ihmiset voivat rauhassa olla eri mieltä asioista, loukkaantumatta ja riitelemättä. Kuvittelen että minua ei hylätä, vaikka minua ei ymmärretä ja kanssani ollaan eri mieltä. Kuvittelen että joku voisi joskus haluta kertoa minulle asioitaan ja pystyisin ottamaan ne vastaan puolustamatta omia ajatuksiani ja kokemuksiani.

Kustaa: Rakastatko sinä itseäsi?

Synnöve: Rakastan.

Kustaa: Rakasta itseäsi silloinkin, kun sinua ei ymmärretä ja sinuun loukkaannutaan. Rakasta silloin, kun loukkaannut ja riitelet. Rakasta silloin kun et pysty ottamaan vastaan toisen ihmisen asioita. Rakasta kun olet puhunut liikoja.


Merja Auer