Tällaisia pohdin Kaarina-lehteen 6.5 kirjoittamassani jutussa

Vehnänjyvän tie

 

Juuri muokatun ja kylvetyn pellon tuoksu tuntuu nenässä. Vehnän siementä on huolella valmistettu kylvöä varten lajittelemalla huonot jyvät pois ja huolehtimalla siitä, että taudit eivät iske hentoon siemeneen.

Kylvön jälkeen vehnänjyvä aloittaa sen työn, johon se on valittu: itsensä uhrautumisen eli kuolemisen. Paradoksaalinen totuus uudesta elämästä on nimittäin siinä, että vain jyvän kuoleman kautta sen perimässä oleva lupaus uudesta elämästä voi toteutua.

Ilman tätä kuolemaa, yksin henkiin jääneenä, jyvä ei tuota elämää. Silloin se elää vain itseään varten ja jää yksin. Vasta itsensä luovuttaen se kantaa hedelmää.

Näin kaikki pellot julistavat koko kasvukauden ajan kuoleman ja uuden elämän, pitkäperjantain ja pääsiäisen sanomaa. Itse asiassa koko luomakunta kertoo tätä sanomaa, jonka parhaiten oivaltaa pysähtymällä sitä katsomaan.

 

Valkovuokon tie

 

Valkovuokko puskee läpi karikkeiden aivan kuin uhmaten kevään koleutta ja viime syksyn jäljiltä sen päälle pudonneita painavia lehtiä.

Tietämättään, omaa työtään eli lisääntymisen ja kasvamisen työtä tehdessään, sisäisen pakon sanelemana, se samalla tuottaa tuhansille ja taas tuhansille ihmisille omalla vaatimattomalla kauneudellaan suurta iloa. Jokainen taimi on yksilönä kaunis ja yhdessä tuo vuokkojen kauneus hehkuu poikkeuksellisella tavalla nyt vielä monin paikoin ruskeassa maassa. Tämän kauneuden löytää pysähtymällä hetkeksi sitä katsomaan.

Valkovuokko levittää iloa keittiön pöydällä pienessä maljakossa, kauniissa kukkakimpuissa ja omalla kasvupaikallaan lehdon kätköissä. Se viestittää rakkautta ja iloa tuhansissa kodeissa erityisesti ensi sunnuntaina, äitienpäivänä.

Ilosta ja rakkaudesta sanotaan Raamatussa, että ne ovat Pyhän Hengen – Jumalan läsnäolon – hedelmiä. Hengen, joka meille on annettu ensimmäisenä helluntaina.

Näin jokainen valkovuokkomeri, valkovuokkokimppu, vieläpä jokainen yksittäinen, kuvankaunis valkovuokkokin, kertovat helluntain, rakkauden ja ilon sanomaa.

 

Ihmisen tie – kohtaaminen

 

Ihminen istuu pellon laidalla ja lukee kaikilla aisteillaan ”Viidettä evankeliumia”, evankeliumia luomakunnan mukaan. Juuri kylvetty pelto on vielä musta, mutta siihen on kätketty lupaus uudesta elämästä. Hän pistää kädet ristiin ja pyytää, että vehnänjyvän tie – itsekkyyden kuolemisen ja itsensä toisille antamisen tie – voisi olla hänenkin tiensä.

Taaksepäin kääntyen hän näkee, miten valkovuokot heräävät uuteen päivään. Rukous jatkuu pyynnöllä, että hän samalla luonnollisella tavalla saisi jakaa iloa ja rakkautta kanssaihmisille.

Evankeliumi luomakunnan mukaan on puhutellut, ihminen jatkaa matkaansa – ilo sydämessään.

Eero