Olipa mukava ja monipuolinen joulunaika meidän perheessä!

Siihen mahtui sopivasti vähän kaikkea. Oli työtä, oli juhlaa, perhettä ja sukua, pientä matkantekoa (mökkeilyä), ystäviä, liikuntaa. Yksi parhaita kokemuksia oli, kun teimme miehen kanssa retken Kurjenrahkan kansallispuistoon. Patikoimme yhteensä noin 16 kilometriä suhteellisen talvisessa maastossa. Kun kotona vielä odotti lämmin sauna, niin kyllä kelpasi!

Nyt on alettu laskeutua, ei paastoon, mutta kohti arkea. Radiosta kuulin tänään olevan härkäviikkojen ensimmäisen päivän. Toivotan ihan mielelläni tervetulleeksi myös arjen, koulut ja työt. Vaikka kyllä näin lomasen jälkeen töihin palaaminen aluksi tuntuu työläältä, olisi mukava vain jatkaa väljää elämää. Mutta työhön paluun kuulemma kuuluukin ahdistaa, se on ihan tervettä.

 Työhön liittyen on mielessä monia asioita; mistä löydämme uusia, hyviä ja sopivia työntekijöitä, miten seurakuntalaisemme ehdottomasti kokisivat seurakunnan itselleen tärkeäksi ja pysyisivät seurakunnan yhteydessä, miten saamme rahat riittämään, miten seurakuntana osaamme toimia oikealla tavalla kertoessamme Jumalan rakkaudesta?

Uudenvuodenpäivän jumalanpalveluksessa Kaarinan kirkossa laulettiin mm. virttä 37. Sen 4. säkeistö sopii koko vuoden rukoukseksi, täytyisi laittaa sanat vaikka kalenterin kanteen:

Hengelläsi sydäntäni
joka hetki hallitse.
Tieni, koko elämäni
valollasi valaise.
Ohjaa, Herra, puheeni,
työni, ajatukseni.
Anna kaikkeen viisautta,
nöyrää mieltä, rakkautta.

Pirjo