… ja 105 muuta kysymystä kirjoittivat minun tämä vuoden ensimmäisen rippikouluni riparilaiset oppimispäiväkirjoihinsa. Mitä tuohon kysymykseen osaisi vastata? Ota haaste vastaan. Vastasin omalla tavallani, miten sinä vastaisit?

 

Riparimme Turun NMKY:n saarella Harvassa oli kaikin puolin onnistunut. Kokonaisuudessaan 35 hengen ryhmä toimi valtavan hienosti. Olen joskus miettinyt, mitä eläintä tuollainen ryhmä parhaiten kuvaa. Mieleen saattaisi helposti tulla leijonalauma tai jokin muu mahtava eläinjoukko, mutta minun vastaukseni on: ameba. Ameballa on yksi solu, joka hallitsee kokonaisuutta. Se näyttää koko ajan muuttavan muotoaan, mutta säilyttää rajansa. Aivan kuin ripari parhaimmillaan.

 

Tältä riparilta jäi päällimmäiseksi mieleen kiitollisuus. Mika W., Niko, Eeva, isoset ja pikkuset ansaitsevat todella suuren kiitoksen. KIITOS.

 

Ensi sunnuntaina on konfirmaatiomessu. Toivon messulta yli muiden yhtä asiaa, nimittäin sitä, että kirkkokansa uskaltaisi rohkeasti lähteä suurin joukoin ehtoolliselle.

 

Nyt vielä toinen kysymys oppimispäiväkirjasta: Minä vuonna Eero-pappi alkoi kaljuuntua? Paha kysymys tuokin…

 

 

Eero