”Anteeksi, että pidimme messun.” <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Lundin yliopiston teologinen tiedekunta esitti julkisen anteeksipyynnön, koska sen järjestämä kurssi Ruotsin kirkosta alkoi yleisellä messulla. Teko oli tiedekunnan mukaan harkitsematon ja saattoi johtaa siihen, että joku kurssille tulijoista koki joutuvansa painostuksen alle.

 

”Anteeksi vaan, mutta kristitty ei sovi professoriksi.”

Biokemian yliopistolehtori Lundin yliopistosta arvostelee rehtorinvaalia, kun tehtävään on valittu ”julkikristitty”. Tämän lehtorin mielestä buddhalaisen valinta tehtävään olisi ollut vähemmän kiistanalainen (okontroversiell).

 

Pari poimintaa naapurimaastamme eivät ehkä ole mitään yleisiä, kaikkialla kuultuja kommentteja, mutta silti jää kysymään, että tähänkö tässä maallistuneessa Euroopassa on tultu ja myös kohta Suomessa tullaan: Anteeksi olemassaoloni, olenhan kristitty.

 

Olisikohan meillä kristityillä jo korkea aika nostaa omaa profiiliamme ja olisimme rohkeasti ylpeän kiitollisia Kristuksesta ja kiitollisia Isällemme myös Hänen meille antamista suunnattomista lahjoista. Ja miksi emme tätä olisi, nöyrästi vaan ei nöyristellen.

 

Eero-