Vietimme eilen (lauantaina 25.4) mielestäni todella hienon päivän Kuusistonsalmen rannalla, Papinholman seurakuntatalolla. Sää oli vuodenaikaan nähden paras mahdollinen ja meitä oli koolla parhaimmillaan 15 tämän vuoden rippikoululaisten vanhempaa ”aikuisjatkoriparilaisena” sekä aikuistyön tiimiläisiä leirimme ”isosina”.

 

Toiveenamme oli tarjota rippikoululaisten vanhemmille eräänlainen pelkistetty ”riparielämys”, niin että mukanaolijat saisivat mm. kokea välähdyksen siitä, millaista rippikoulu on tänä päivänä.

En tiedä, millaisin odotuksin paikalle tultiin, mutta koin kuitenkin jo päivän aikana, että saimme olla mukana tärkeässä hetkessä. Tällaisessa tärkeässä hetkessä nimittäin sekä annetaan että saadaan. Minä koin molempia ja toivon, että myös muut osallistujat kokivat samaa.

 

Pari välähdystä:

Mietimme päivän alkajaisiksi pitkään ja monilta suunnilta ihmisen suhdetta luontoon, päätyen kysymykseen: Voiko mikä tahansa luontokappale olla ihmisen lähimmäinen, jota tulee rakastaa ja kunnioittaa. Tässäpä kysymys! Mitähän itse vastaisit, hyvä lukijani?

 

Toinen välähdys päivän loppupuolelta: Ryhmissä pohdittiin sitä, millainen on ”Unelmien seurakunta”. Saakoot seuraavat sanat kuvata toiveita – niin ja niitä unelmia.

 

Seurakunnan on oltava ihmisen arkeen osallistuva,

pappien pitää tulla tutummiksi seurakuntalaisille,

uudelle seurakuntalaiselle oma nimikkopappi,

musiikki erittäin tärkeää kaikille (erit. nuorille)

 

Näitä ja monia muita unelmia pohditaan varmasti vielä jatkossakin.

 

Aurinko paistoi ja merituuli puhalsi lempeästi, mutta sen verran viileästi, että ääni meinasi mennä. Päivän päätteeksi kupillinen lämmintä teetä teki hyvää.

 

 

Päivästä äärimmäisen kiitollisin mielin

 

Eero