Kaarina-lehteen 7.4.
]]>Kaarina-lehteen 9.2.2011
]]>Kaarina-lehteen 12.1.2011
]]>Eero Heino ja minä Merja Auer kyselimme keväällä rippikoululaisten vanhemmilta, millainen on itse kunkin unelmaseurakunta. Tässä kootut vastaukset. Niistä on lihavoitu ne, jotka syksyn jatkokeskustelussa nousivat esiin. Syksyisiä ajatuksia olen kirjannut kursiivilla.
Kunhan ehdin, kerron täällä, mitä ihmiset kertoivat vaalikyselyssä toivovansa seurakunnaltamme.
Parityö Papinholmassa 24.4.2010
Jatkokeskustelu vanhempien ja aikuistyöryhmän kanssa Kaarinan kirkolla 18.11.2010
- onko seurakunta minua varten?
- seurakunta olemme me!
- kirkollinen toiminta saisi olla näkyvämpää, rentoa, ihmisläheistä, irti arjesta
- lähemmäs ihmistä, ihmisen luokse, esim. kouluihin
- vanhakantaisuudesta tähän päivään
- positiivisia kokemuksia eri tapahtumista
- seurakuntalaiset osallistuisivat nykyistä aktiivisemmin ja ennakkoluulottomammin seurakunnan tilaisuuksiin
- riviseurakuntalainen löytäisi paikkansa toiminnasta muutenkin kuin osallistumalla kirkollisiin toimituksiin
- seurakunta eläväksi, luonnolliseksi kohtaamispaikaksi
- seurakunta on normaalissa elämässä mukana, kun vaan löydettäis
- mielikuva pitäisi saada muuttumaan: täällä on ihan tavallista porukkaa!
- ennakkoluulot ovat meissä syvällä, ne periytyvät
- tarvitaan sisäisten aitojen kaatamista ja rohkeutta lähteä mukaan
- on tärkeää kuulua johonkin ryhmään, mutta mihin?
- mikä asia pysäyttäisi kiihkeän rytmin ja kokoaisi ihmisiä yhteen?
- täällä ei ole oikein mitään työikäisille miehille
- kotisivujen käyttö: seurakuntalaisten antamia toiveita, kritiikkiä, työikäisten toiveita seurakunnan toiminnasta
- täky, joka saisi liikkeelle
- sähköpostikutsut: nyt miehet tänne!
- tiedottaminen tehokkaammaksi, erillisilmoitukset
- aktiviteettien määrä kasvuun myös aikuisille
- rippikoululaisten vanhemmille useammin tapaamisia erilaisin teemoin, esim. soitto- ja lauluiltoja
- tämän päivän 24.4. pohdinta tekee hyvää! Ihminen tarvitsee sellaista kiireisen elämän keskellä
- jokainen miettii näitä asioita yksin, yhdessä miettiminen on virkistävää iästä riippumatta
- seuraava rippikoululaisten vanhempien aikuisjatkoripari on Papinholmassa 7.5.
- enemmän tiedotusta lasten toiminnasta, onko 10-leiriä, se on ollut hyvä muualla
- vanhempien tavoittaminen lasten kautta: tämä koskee meidän perhettä!
- perhetapahtumat (myös isovanhemmat jne) enemmän esille
- kerhotoimintaa
- nuorten vapaa-ajan vieton tukeminen, nuorisokahvila tms
- kunnan nuorisokahvila arkisin nuorille tärkeä oma paikka, joka on rauhoittanut keskustaa; pitäisipä seurakunta sitä auki viikonloppuisin
- mopoparkki, mopokirkko, mopokerho
- tanssikurssi nuorille
- gospelkonsertti
- tämän kesän riparilaiset yhteen syksyllä tai keväällä; vanhemmat voisivat järjestää jatkotapaamisen?
- ripareille yövalvontaa Suurella sydämellä sivuston kautta
- lähelle luontoa, luontoon
]]>
t. Merja
]]>Pirjo
Saarna Helsingin tuomiokirkossa 10.10.2010 60 v juhlamessu 20. su helluntaista Mk 2:1-12
Elämä ei ole itse otettavissa. Se, että minä olen olemassa, tällainen ja tämän ikäinen, pian 60 vuotta täyttävä, ei ole itsestään selvää. Se, että sinä olet olemassa, että olet sellainen kuin olet ja oman ikäisesi, ei ole itsestään selvää.
Kukaan ei ole voinut eikä voi valita omaa syntymistään. Monen ihmisen alku on suunnittelematon, vanhempien kannalta katsottuna ns. vahinko. Ja silloinkin, kun vanhemmat tahtovat ja toivovat lasta, on – vakaumuksesta riippuen – joko sattuman tai johdatuksen tulosta, mikä siittiö ja milloin hedelmöittää munasolun. Se, että minä olen syntynyt ja olen juuri minä, on lahjaa. Elämä kaikkinensa on lahja, se annetaan.
Tänään meitä on täällä kirkossa eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Missä määrin olet itse vaikuttanut siihen, millaiseksi elämäsi on muotoutunut, millaista se on tänään Aleksis Kiven päivänä vuonna 2010? - Moniin asioihin voi toki itse vaikuttaa – valinnoilla tai valitsematta jättämisellä, ajautuminenkin on valinta. Sen lisäksi elämässä on suuria asioita, joille itse ei voi mitään, joissa ei ole mahdollista valita. Minun elämässäni sellainen asia on ilman muuta esimerkiksi isäni kuolema. Hän kuoli minun ollessani 9-vuotias aivan yllättäen auto-onnettomuudessa. Isän kuolema muutti elämän monin eri tavoin.
Itse kullakin on takana monenlaisia asioita, ne elävät ja vaikuttavat meissä ja tekevät meistä sen, mitä nyt olemme. Mutta – nyt me kaikki, juuri me – elämme ja hengitämme, olemme olemassa ja olemme yhdessä tässä messussa, jossa Jumala itse on meidän kanssamme, jossa meille julistetaan sanaa.
Päivän evankeliumissa Jeesus julistaa sanaa, niin evankelista Markus kertoo. Evankeliumin edellisessä luvussa (1: 14-15) Markus kirjoittaa: Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. Hän sanoi: ”Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma.” Tätä hyvää sanomaa Jeesus julistaa Kapernaumin asukkaille. Kuulijoita on paljon, eivätkä kaikki mahdu sisälle pieneen taloon. Oven edustakin täyttyy tungokseen asti.
Jeesuksen hyvä sanoma ja sen ilmeneminen parantamisina saa liikkeelle myös viisi miestä. Neljä heistä kantaa viidettä, halvaantunutta. Miehet haluavat auttaa sairasta, joka ei itse voi vaikuttaa kohtaloonsa. He haluavat viedä halvaantuneen Jeesuksen luokse, sillä he uskovat Jeesuksen pystyvän auttamaan. Miesten usko on vahva. Kun he eivät väentungoksen vuoksi pääse sisälle taloon, he kantavat halvaantuneen talon katolle. - Palestiinassa talot olivat tuohon aikaan matalia, katoilla oleskeltiin ja nukuttiin, ja sinne päästiin ulkopuolelta portaita pitkin. Katto oli tehty punotuista oksista, savesta ja riu´uista. - Miehet purkavat kattoa niin, että saavat laskettua halvaantuneen vuodematolla Jeesuksen eteen. Jeesus näkee miesten uskon ja sanoo halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Miksi Jeesus julistaa syntien anteeksisaamista, kun hänen pitäisi parantaa sairas? Lainaan Eduard Schweizerin ajatuksia: ”Jeesuksen sanat osoittavat, mihin todellinen hätä kätkeytyy. Tämä ei tarkoita, että tämä sairas olisi ollut erityisen syntinen. Hänessä tulee näkyviin, että ihminen yleensä on joutunut eroon Jumalasta. Vanhan testamentin mukaan kaikella kärsimyksellä on juurensa juuri tässä erossa. Jeesuksen täytyy osoittaa tämä, jotta parantumisen todistajat eivät jäisi tuijottamaan vain ihmettä.” (lainaus päättyy)
Jeesuksen julistamassa Jumalan valtakunnassa on kysymys enemmästä kuin parantuminen ja enemmästä kuin syntien anteeksisaaminen. Siinä on kysymys molemmista, että ihminen kokonaisuutena, sielu, ruumis ja henki, palautuu Jumalan hallintaan, ymmärtää elämän saaduksi, lahjaksi ja elää yhteydessä Jumalaan. Julistamalla synnit anteeksi ja parantamalla Jeesus ilmaisee myös oman olemuksensa, että Isä ja hän ovat yhtä. Kaiken tämän seurauksena halvaantunut nousee, ottaa vuodemattonsa ja kävelee pois kaikkien nähden. Koolla ollut kansa ylistää Jumalaa ja tunnustaa: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”
Markuksen kertomuksessa on kysymys uskosta, niin kuin tämän sunnuntain teemakin on usko ja epäusko. Minusta on mielenkiintoista, miten uskon ilmeneminen kuvataan tässä kertomuksessa. Miehet eivät evankeliumin mukaan sano mitään, edes halvaantunut ei sano eikä pyydä mitään. Miesten usko näkyy siinä, mitä he tekevät. He tunnustavat uskonsa nostamalla halvaantuneen vuodematon päälle ja lähtemällä kantamaan häntä. Kertomuksessa ei edes kerrota, lähteekö halvaantunut mielellään mukaan, hänen uskonsa ja tahtonsa eivät käy selville missään vaiheessa. Neljän miehen uskoa koetellaan, kun Jeesuksen luokse pääseminen osoittautuu lähes mahdottomaksi. Mutta miehet eivät anna periksi, he uskovat ja he toimivat edelleen - ja raivaavat ystävälleen tien Jeesuksen luokse.
Millaista on sinun uskosi? Miten se näkyy?
Suomen kirkon papisto on hiljattain ollut eri hiippakunnissa koolla synodaalikokouksissa pohtimassa uskoaan. Aiheena on nimittäin ollut Minä uskon? ja alaotsikkona Jumala-usko 2010-luvulla. Turun arkkihiippakunnan kokouksessa oli ensimmäisenä alustajana filosofi Tuomas Nevanlinna. Hänen esityksensä oli eräänlaista älyllistä ilotulitusta. Nevanlinna puhui myös Raamatusta ja sen ilmoitusluonteesta. Jumalan ilmoitus on kutsu, joka vetää puoleensa ja katkaisee elämänrytmin. Uskon Nevanlinna määritteli näin: ”Usko on kuin keskeytetty lause, jota täytyy jatkaa – teolla tai elämällä. Usko keikauttaa sijoiltaan, se vaatii ja siinä ihminen tulee velvoitetuksi.” Nevanlinnan ajatukset yhdistyvät mielessäni Tyrvään Pyhän Olavin kirkon puuosiin tehtyihin Osmo Rauhalan maalauksiin. Niistä viimeinen päättyy kaksoispisteeseen. Kaksoispiste ikään kuin keskeyttää lauseen ja edellyttää jatkoa. Se, kaksoispiste, kuvaa minun ajatuksissani uskoa ja toivoa, elämän jatkumista.
Usko on kuin keskeytetty lause, jota on jatkettava teolla tai elämällä. Markuksen kuvaamat miehet toimivat juuri näin, he jatkavat uskon lausetta teoillaan. Uskolle elämässä, myös sen suurimmissa vastoinkäymisissä, on aina olemassa kaksoispiste: toivo, elämän jatkuminen Jumalassa.
Joskus kirjoitin ajatelman, jolle annoin nimen Esiliina. Siinä totean näin: Äiti, esiliinasi tuoksu, huojennus sylissäsi. Maailmani oli ehjä. Sitä syliä etsin koko elämäni. Jumala, oletko sinä äiti.
Olen saanut lahjaksi elämän, olen siitä kiitollinen. Olen kuitenkin pitkään joutunut etsimään rohkeutta ja luottamusta elämään. Ehkä juuri siinä on näkynyt isän varhaisen kuoleman vaikutus ja sen mukanaan tuoma syvälle iskostunut kokemus turvattomuudesta. Miten luottaa ja rakentaa tulevaa, kun tietää kaiken voivan äkillisesti muuttua, kun tietää, ettei mistään – ei edes Jumalalta – saa vakuutusta siitä, että kaikki menee hyvin? Vähitellen luottamus on sittenkin kasvanut. Olen oppinut – ainakin jossain määrin – hyväksymään sen tosiasian, että elämä nyt vain on tällaista, että koska tahansa voi sattua mitä tahansa – ja että Jumalalla on oikeus antaa niin tapahtua. Luottamus on kasvanut elämänkokemuksen myötä ja sen hyväksymisen myötä, että elämä ei ole otettavissa, että jokainen päivä on lahjaa ja saatua. Luottamuksen taustalla on usko siihen, että Jumala on ja että minun elämäni on Hänessä yhtä lailla tässä ihanassa elämässä että kuolemassa, joka sekin on Jumalan hallussa ja – Jeesuksessa Kristuksessa jo voitettu, minunkin kohdallani. Jumala on niin kuin hyvä isä ja niin kuin lohduttava äidin syli.
Päätän runoon Luottamus.
Sinä kysyt toivoni perustaa.
Minulla on vain luottamus.
Elämä on luottamuksen varassa,
että aurinko paistaa ja sade tulee ajallaan,
että siemen versoo ja vilja kypsyy,
että joku synnyttää ja joku hoitaa syntyvää,
että joku rakastaa ja on jota rakastaa.
Kuolema on luottamuksen varassa,
etteivät äidit ja isät uskoneet turhaan,
että Raamattu on totta ja Jumalan sanaa,
että Jeesus Kristus on noussut kuolleista,
että minutkin kerran herätetään.
Kaikki on luottamuksen varassa.
Muuta ei ole.
Tämä varmuus riittää.
]]>
Kaarina-lehteen 6.10.2010
]]>Lämmin kiitos kaikille minua virkaan halunneille ja sen eteen työtä tehneille! Kokemus oli - pitkälti teidän ansiostanne - mielenkiintoinen ja kasvattava. Kokemusta rikkaampana saan jatkaa hyvillä mielin työtä Kaarinan seurakunnassa, joka on minulle rakas.
Pirjo
]]>Pirjo
JK. Vaikutuin myös lauantai-illan Anne Kaupin pianokonsertista.
]]>