Aamulla bussissa katson, mihin lopputulokseen kirkon tulevaisuusselonteko Kirkko 2020 päätyy. Koen tunnistamisen riemua, kun siellä kuvataan kolme erilaista seurakuntana olemisen mallia. Näinhän meillä on myös Kaarinan seurakunnassa!

Kaarina-lehteen 7.4.

Suomalaiset ovat tunnetusti kiinnostuneita siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Niinpä Kaarinan seurakunnassakin päätimme kysellä ihmisiltä, mitä he meiltä odottavat. Onko seurakuntamme ihmisille tarpeellinen? Miten voisimme parhaiten palvella kaarinalaisia? Mitä seurakuntalaiset olisivat valmiita itse tekemään, näin vapaaehtoisuuden vuonna?

Kaarina-lehteen 9.2.2011

Mihin Raamatun luomiskertomus loppuukaan? Ihmisen luomiseen? Ei, vaan lepopäivään! Ja toinen luomiskertomus, joka kerrotaan heti ensimmäisen perään, loppuu siihen, että ihminen löytää vihdoin itselleen sopivan kumppanin, toisesta ihmisestä. Päämäärä ei ole tekeminen, vaan oleminen. 

Kaarina-lehteen 12.1.2011

Seurakuntavaalien yhteydessä kaikilla äänestyspaikoilla seurakuntalaisia pyydettiin lähettämään terveisiä työntekijöille ja luottamushenkilöille. Tähän on koottu kaikki vastaukset 48 täytetystä vastauslomakkeesta. 12 vastaajaa antoi yhteystietonsa.

Eero Heino ja minä Merja Auer kyselimme keväällä rippikoululaisten vanhemmilta, millainen on itse kunkin unelmaseurakunta. Tässä kootut vastaukset. Niistä on lihavoitu ne, jotka syksyn jatkokeskustelussa nousivat esiin. Syksyisiä ajatuksia olen kirjannut kursiivilla.

Kunhan ehdin, kerron täällä, mitä ihmiset kertoivat vaalikyselyssä toivovansa seurakunnaltamme.

Parityö Papinholmassa 24.4.2010

Jatkokeskustelu vanhempien ja aikuistyöryhmän kanssa Kaarinan kirkolla 18.11.2010

- onko seurakunta minua varten?

- seurakunta olemme me!

- kirkollinen toiminta saisi olla näkyvämpää, rentoa, ihmisläheistä, irti arjesta

- lähemmäs ihmistä, ihmisen luokse, esim. kouluihin

- vanhakantaisuudesta tähän päivään

- positiivisia kokemuksia eri tapahtumista

- seurakuntalaiset osallistuisivat nykyistä aktiivisemmin ja ennakkoluulottomammin seurakunnan tilaisuuksiin

- riviseurakuntalainen löytäisi paikkansa toiminnasta muutenkin kuin osallistumalla kirkollisiin toimituksiin

- seurakunta eläväksi, luonnolliseksi kohtaamispaikaksi

- seurakunta on normaalissa elämässä mukana, kun vaan löydettäis

                      - mielikuva pitäisi saada muuttumaan: täällä on ihan tavallista porukkaa!

                      - ennakkoluulot ovat meissä syvällä, ne periytyvät

                      - tarvitaan sisäisten aitojen kaatamista ja rohkeutta lähteä mukaan

                      - on tärkeää kuulua johonkin ryhmään, mutta mihin?

                      - mikä asia pysäyttäisi kiihkeän rytmin ja kokoaisi ihmisiä yhteen?

                      - täällä ei ole oikein mitään työikäisille miehille

- kotisivujen käyttö: seurakuntalaisten antamia toiveita, kritiikkiä, työikäisten toiveita seurakunnan toiminnasta

- täky, joka saisi liikkeelle

- sähköpostikutsut: nyt miehet tänne!

- tiedottaminen tehokkaammaksi, erillisilmoitukset

- aktiviteettien määrä kasvuun myös aikuisille

- rippikoululaisten vanhemmille useammin tapaamisia erilaisin teemoin, esim. soitto- ja lauluiltoja

- tämän päivän 24.4. pohdinta tekee hyvää! Ihminen tarvitsee sellaista kiireisen elämän keskellä

- jokainen miettii näitä asioita yksin, yhdessä miettiminen on virkistävää iästä riippumatta

                      - seuraava rippikoululaisten vanhempien aikuisjatkoripari on Papinholmassa 7.5.

- enemmän tiedotusta lasten toiminnasta, onko 10-leiriä, se on ollut hyvä muualla

- vanhempien tavoittaminen lasten kautta: tämä koskee meidän perhettä!

- perhetapahtumat (myös isovanhemmat jne) enemmän esille

- kerhotoimintaa

- nuorten vapaa-ajan vieton tukeminen, nuorisokahvila tms

                      - kunnan nuorisokahvila arkisin nuorille tärkeä oma paikka, joka on rauhoittanut keskustaa; pitäisipä seurakunta sitä auki viikonloppuisin

- mopoparkki, mopokirkko, mopokerho

- tanssikurssi nuorille

- gospelkonsertti

- tämän kesän riparilaiset yhteen syksyllä tai keväällä; vanhemmat voisivat järjestää jatkotapaamisen?

- ripareille yövalvontaa Suurella sydämellä sivuston kautta

- lähelle luontoa, luontoon

Hei, käypä katsomassa kuvia http://muistelu.vuodatus.net/. Huomaa myös linkit, jotka vievät verkkoalbumeihin, joissa on lisää kuvia afrikkalaiseta gospelmessusta ja perhetapahtumasta.

t. Merja

Olin tänään retkellä Helsingissä. Messussa tuomiokirkossa oli korkeatasoista ja koskettavaa musiikkia ja kontekstuaalista liturgiaa. Saarnan suhteen olen jäävi sanomaan mitään, se on luettavissa alla (kun en saanut sitä kunnolla näkyviin kotisivuilla enkä muista kirkossa-blogin tunnuksia).  Iltapäivällä oli Esa Ruuttusen konsertti, säestäjänä oli Seppo Murto, jolla oli myös pari urkuso...oloa. Konsertti hivuttautui ihon alle ja sai jopa minut liikuttumaan. Matkaseura oli taattua kaarinalais-turkulaista laatua : )

Pirjo

Saarna Helsingin tuomiokirkossa 10.10.2010 60 v juhlamessu 20. su helluntaista Mk 2:1-12

Elämä ei ole itse otettavissa. Se, että minä olen olemassa, tällainen ja tämän ikäinen, pian 60 vuotta täyttävä, ei ole itsestään selvää. Se, että sinä olet olemassa, että olet sellainen kuin olet ja oman ikäisesi, ei ole itsestään selvää.

Kukaan ei ole voinut eikä voi valita omaa syntymistään. Monen ihmisen alku on suunnittelematon, vanhempien kannalta katsottuna ns. vahinko. Ja silloinkin, kun vanhemmat tahtovat ja toivovat lasta, on – vakaumuksesta riippuen – joko sattuman tai johdatuksen tulosta, mikä siittiö ja milloin hedelmöittää munasolun. Se, että minä olen syntynyt ja olen juuri minä, on lahjaa. Elämä kaikkinensa on lahja, se annetaan.

Tänään meitä on täällä kirkossa eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Missä määrin olet itse vaikuttanut siihen, millaiseksi elämäsi on muotoutunut, millaista se on tänään Aleksis Kiven päivänä vuonna 2010?  -  Moniin asioihin voi toki itse vaikuttaa – valinnoilla tai valitsematta jättämisellä, ajautuminenkin on valinta. Sen lisäksi elämässä on suuria asioita, joille itse ei voi mitään, joissa ei ole mahdollista valita. Minun elämässäni sellainen asia on ilman muuta esimerkiksi isäni kuolema. Hän kuoli minun ollessani 9-vuotias aivan yllättäen auto-onnettomuudessa. Isän kuolema muutti elämän monin eri tavoin.

Itse kullakin on takana monenlaisia asioita, ne elävät ja vaikuttavat meissä ja tekevät meistä sen, mitä nyt olemme. Mutta – nyt me kaikki, juuri me – elämme ja hengitämme, olemme olemassa ja olemme yhdessä tässä messussa, jossa Jumala itse on meidän kanssamme, jossa meille julistetaan sanaa.

Päivän evankeliumissa Jeesus julistaa sanaa, niin evankelista Markus kertoo. Evankeliumin edellisessä luvussa (1: 14-15) Markus kirjoittaa: Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. Hän sanoi: ”Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma.” Tätä hyvää sanomaa Jeesus julistaa Kapernaumin asukkaille. Kuulijoita on paljon, eivätkä kaikki mahdu sisälle pieneen taloon. Oven edustakin täyttyy tungokseen asti.

Jeesuksen hyvä sanoma ja sen ilmeneminen parantamisina saa liikkeelle myös viisi miestä. Neljä heistä kantaa viidettä, halvaantunutta. Miehet haluavat auttaa sairasta, joka ei itse voi vaikuttaa kohtaloonsa. He haluavat viedä halvaantuneen Jeesuksen luokse, sillä he uskovat Jeesuksen pystyvän auttamaan. Miesten usko on vahva. Kun he eivät väentungoksen vuoksi pääse sisälle taloon, he kantavat halvaantuneen talon katolle. - Palestiinassa talot olivat tuohon aikaan matalia, katoilla oleskeltiin ja nukuttiin, ja sinne päästiin ulkopuolelta portaita pitkin. Katto oli tehty punotuista oksista, savesta ja riu´uista. - Miehet purkavat kattoa niin, että saavat laskettua halvaantuneen vuodematolla Jeesuksen eteen. Jeesus näkee miesten uskon ja sanoo halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”

Miksi Jeesus julistaa syntien anteeksisaamista, kun hänen pitäisi parantaa sairas? Lainaan Eduard Schweizerin ajatuksia: ”Jeesuksen sanat osoittavat, mihin todellinen hätä kätkeytyy. Tämä ei tarkoita, että tämä sairas olisi ollut erityisen syntinen. Hänessä tulee näkyviin, että ihminen yleensä on joutunut eroon Jumalasta. Vanhan testamentin mukaan kaikella kärsimyksellä on juurensa juuri tässä erossa. Jeesuksen täytyy osoittaa tämä, jotta parantumisen todistajat eivät jäisi tuijottamaan vain ihmettä.” (lainaus päättyy)

Jeesuksen julistamassa Jumalan valtakunnassa on kysymys enemmästä kuin parantuminen ja enemmästä kuin syntien anteeksisaaminen. Siinä on kysymys molemmista, että ihminen kokonaisuutena, sielu, ruumis ja henki, palautuu Jumalan hallintaan, ymmärtää elämän saaduksi, lahjaksi ja elää yhteydessä Jumalaan. Julistamalla synnit anteeksi ja parantamalla Jeesus ilmaisee myös oman olemuksensa, että Isä ja hän ovat yhtä.  Kaiken tämän seurauksena halvaantunut nousee, ottaa vuodemattonsa ja kävelee pois kaikkien nähden. Koolla ollut kansa ylistää Jumalaa ja tunnustaa: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”

Markuksen kertomuksessa on kysymys uskosta, niin kuin tämän sunnuntain teemakin on usko ja epäusko. Minusta on mielenkiintoista, miten uskon ilmeneminen kuvataan tässä kertomuksessa. Miehet eivät evankeliumin mukaan sano mitään, edes halvaantunut ei sano eikä pyydä mitään. Miesten usko näkyy siinä, mitä he tekevät. He tunnustavat uskonsa nostamalla halvaantuneen vuodematon päälle ja lähtemällä kantamaan häntä. Kertomuksessa ei edes kerrota, lähteekö halvaantunut mielellään mukaan, hänen uskonsa ja tahtonsa eivät käy selville missään vaiheessa. Neljän miehen uskoa koetellaan, kun Jeesuksen luokse pääseminen osoittautuu lähes mahdottomaksi. Mutta miehet eivät anna periksi, he uskovat ja he toimivat edelleen - ja raivaavat ystävälleen tien Jeesuksen luokse.

Millaista on sinun uskosi? Miten se näkyy?

Suomen kirkon papisto on hiljattain ollut eri hiippakunnissa koolla synodaalikokouksissa pohtimassa uskoaan. Aiheena on nimittäin ollut Minä uskon? ja alaotsikkona Jumala-usko 2010-luvulla. Turun arkkihiippakunnan kokouksessa oli ensimmäisenä alustajana filosofi Tuomas Nevanlinna. Hänen esityksensä oli eräänlaista älyllistä ilotulitusta. Nevanlinna puhui myös Raamatusta ja sen ilmoitusluonteesta. Jumalan ilmoitus on kutsu, joka vetää puoleensa ja katkaisee elämänrytmin. Uskon Nevanlinna määritteli näin: ”Usko on kuin keskeytetty lause, jota täytyy jatkaa – teolla tai elämällä. Usko keikauttaa sijoiltaan, se vaatii ja siinä ihminen tulee velvoitetuksi.”  Nevanlinnan ajatukset yhdistyvät mielessäni Tyrvään Pyhän Olavin kirkon puuosiin tehtyihin Osmo Rauhalan maalauksiin. Niistä viimeinen päättyy kaksoispisteeseen. Kaksoispiste ikään kuin keskeyttää lauseen ja edellyttää jatkoa. Se, kaksoispiste, kuvaa minun ajatuksissani uskoa ja toivoa, elämän jatkumista.

Usko on kuin keskeytetty lause, jota on jatkettava teolla tai elämällä. Markuksen kuvaamat miehet toimivat juuri näin, he jatkavat uskon lausetta teoillaan. Uskolle elämässä, myös sen suurimmissa vastoinkäymisissä, on aina olemassa kaksoispiste: toivo, elämän jatkuminen Jumalassa.

Joskus kirjoitin ajatelman, jolle annoin nimen Esiliina. Siinä totean näin: Äiti, esiliinasi tuoksu, huojennus sylissäsi. Maailmani oli ehjä. Sitä syliä etsin koko elämäni. Jumala, oletko sinä äiti.

Olen saanut lahjaksi elämän, olen siitä kiitollinen. Olen kuitenkin pitkään joutunut etsimään rohkeutta ja luottamusta elämään. Ehkä juuri siinä on näkynyt isän varhaisen kuoleman vaikutus ja sen mukanaan tuoma syvälle iskostunut kokemus turvattomuudesta. Miten luottaa ja rakentaa tulevaa, kun tietää kaiken voivan äkillisesti muuttua, kun tietää, ettei mistään – ei edes Jumalalta – saa vakuutusta siitä, että kaikki menee hyvin?  Vähitellen luottamus on sittenkin kasvanut. Olen oppinut – ainakin jossain määrin – hyväksymään sen tosiasian, että elämä nyt vain on tällaista, että koska tahansa voi sattua mitä tahansa – ja että Jumalalla on oikeus antaa niin tapahtua. Luottamus on kasvanut elämänkokemuksen myötä ja sen hyväksymisen myötä, että elämä ei ole otettavissa, että jokainen päivä on lahjaa ja saatua. Luottamuksen taustalla on usko siihen, että Jumala on ja että minun elämäni on Hänessä yhtä lailla tässä ihanassa elämässä että kuolemassa, joka sekin on Jumalan hallussa ja – Jeesuksessa Kristuksessa jo voitettu, minunkin kohdallani. Jumala on niin kuin hyvä isä ja niin kuin lohduttava äidin syli.

Päätän runoon Luottamus.

Sinä kysyt toivoni perustaa.

Minulla on vain luottamus.

Elämä on luottamuksen varassa,

että aurinko paistaa ja sade tulee ajallaan,

että siemen versoo ja vilja kypsyy,

että joku synnyttää ja joku hoitaa syntyvää,

että joku rakastaa ja on jota rakastaa.

Kuolema on luottamuksen varassa,

etteivät äidit ja isät uskoneet turhaan,

että Raamattu on totta ja Jumalan sanaa,

että Jeesus Kristus on noussut kuolleista,

että minutkin kerran herätetään.

Kaikki on luottamuksen varassa.

Muuta ei ole.

Tämä varmuus riittää.

On sunnuntaiaamu. Olen nukkunut pitkään ja istunut lehden kanssa aamiaisella kauan. Nyt pitäisi valmistautua iltapäivän kasteeseen. Avaan tietokoneen sen sijaan, että avaisin kalenterin ja kirkkokäsikirjan. Katson sähköpostit, blogilistan ja Facebookista kaverien kuulumiset, pelaan hetken sudokua. Saman tein illalla viimeiseksi ennen nukkumaan menoa.

Kaarina-lehteen 6.10.2010

Turun tuomiorovastin vaali ratkesi eilen. Valituksi tuli selkeästi Heimo Rinne, joka  sai 256 ääntä. Minun äänisaaliini oli 121 ja Pertti Ruotsalon 99. Äänestysprosentti oli varsin alhainen eli 3,75. Siunausta Heimolle uusissa tehtävissä!

Lämmin kiitos kaikille minua virkaan halunneille ja sen eteen työtä tehneille! Kokemus oli - pitkälti teidän ansiostanne - mielenkiintoinen ja kasvattava. Kokemusta rikkaampana saan jatkaa hyvillä mielin työtä Kaarinan seurakunnassa, joka on minulle rakas.

Pirjo

Pyhiinvaellus keräsi 42 jalkaa rukoilemaan. Minun jalkani kiittivät elämästä ja liikunnan ilosta. Jalat iloitsivat myös messussa Kuusiston kirkossa, kun saivat aina välillä levätä ja kuitenkin samalla olla yhdessä vamaan yli 100 muun jalkaparin kanssa ylistämässä Jumalaa. Jalat ehkä eivät varsinaisesti kuulleet saarnaa, mutta antoisa se oli. Muutenkin oli juhlatunnelma. Kirkkolahveilla aurinko paistoi, ja piispanmunkit olivat hyviä.

Pirjo

JK. Vaikutuin myös lauantai-illan Anne Kaupin pianokonsertista.

Kaarinan seurakunnan papiston kesään ei yleensä mahdu muuta kuin rippileirit, jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset ja lomat. Koko kesän ajan on monta pappia samanaikaisesti leireillä, vapailla tai lomilla. Se tarkoittaa, että työssä oleville saattaa kertyä varsinkin viikonloppuihin paljon jumalanpalveluksia ja toimituksia.

Kirkkoherrana en yleensä ole mukana säännöllisissä toimitusvuoroissa, mutta kesäaika on poikkeus. Kolmena viime viikonloppuna minulla on ollut paljon nimenomaan papin työtä: jumalanpalvelukseen liittyviä tehtäviä, kasteita, avioliittoon vihkimisiä, hautaan siunaamisia ja muistotilaisuuksia. Nämä työtehtävät ovat mielestäni erittäin tärkeitä, ne ovat seurakunnan perustyötä. Vaikka hallinnossa ja henkilöstöhallinnossa on omat haasteensa, koen em. papin perustyön kuitenkin usein paljon hallintoa vaativammaksi. Niissä ollaan ihmisten elämän tärkeissä ja merkittävissä vaiheissa kasvokkain seurakuntalaisten kanssa. Niissä ei mielestäni voi paeta papereiden tai käsikirjan taakse, vaan on uskaltauduttava vuorovaikutukseen, oltava ns. läsnä. Se on antoisaa ja samalla vaativaa työtä.

Alankin tässä jo odotella papiston lomien päättymistä...

Pirjo

JK. Päivämäärää kirjoittaessani huomasin, että olen tullut työhön Kaarinan seurakuntaan päivälleen 24 vuotta sitten!

Nyt alkaa huomata, että asessorin sivuvirka on päättynyt. Pitkään aikaan en ole herännyt tekemään kirjallisia töitä aamuyöstä. On aikaa hoitaa asioita vaikka kävellen Kaarinan keskustassa. Ensi viikolta löytyi kappalaisen kanssa yhteinen päivä piipahtaa vaikka Tampereella tutustumassa yhteen uuteen viestinnälliseen ideaan, jota on vaikea siirtää Kaarinaan näkemättä. Eri asia sitten, sopiiko tamperelaisille. No, jos ei sovi, päivän voi käyttää - aina - työhuoneen paperipinojen selvittämiseen. Mutta - nautin tilasta!

Pirjo

Asessori emeritana sain avec-kutsun arkkipiispa Paarman läksiäisiin. Vaikuttavinta oli, kun arkkipiispa messun jälkeen riisui viran tunnukset, hiipan, kasukan, ristin ja sauvan ja jätti ne tuomiokirkon alttarikaiteelle. Hän sai emeritus-piispan ristin ja poistui kulkueen viimeisenä "vain" alba, stola ja risti liturgisena asunaan. Yksi aikakausi kirkossamme on päättymässä. Minullakin on uusi esimies kesäkuun alusta.

Koko pyhä Kaarinassa- vaellus oli onnistunut kokonaisuus! Jännitin säätä pitkin viikkoa. Luvattiin pilveä, pisaraa, salamaa ja aurinkoa. Saimme pilviä ja aurinkoa, tuultakin välillä. Sää oli siis mitä parhain.

Kaarinan kirkolta bussiin nousi noin 20 henkeä klo 9.20. Bussin määränpäänä oli Piikkiön kirkko. Tapasimme muita vaeltajia kirkon edustalla. Kesken messua tajusin unohtaneeni pyhiinvaellusristin bussiin. Se taisi - siis bussi ja sen mukana risti - tehdä oman pyhiinvaelluksen Sastamalaan, sinne kuljettaja kertoi suuntaavansa. Ehkä risti vaeltaa vielä jossain vaiheessa tänne kotiin takaisin. Olisi kiva, kun se on alkuaan Etiopiasta.

Messun jälkeen teimme siis ensin ristin. Mukana oli solmut taitava partiolainen ja toinenkin neuvokas seurakuntaneuvoston jäsen. Sakastista saimme narua ja ensiapulaukusta sakset, kirkonmäeltä sopivat puut. Siitä rististä tuli kevyt kantaa.

Luin pyhiinvaeltajan rukouksen. Sitten 30 vaeltajaa lähti 10 minuutin hiljaisuudessa liikkeelle 11.40, lämpötila 17 astetta. Kuljimme sopivaa tahtia kauniissa maisemissa ja hiljaisuuden päätyttyä kaikenlaista kuka kenenkin kanssa rupatellen. Tuorlaan saavuimme suunnitelmien mukaan klo 13.

Lounas majatalossa oli maittava. Sen nauttimiseen ei kyllä riittänyt arvioimani puoli tuntia. Koska oi Kukan päivä, ohjelmassa oli kiertokävely Tuorlan alueella. Puutarhuri kertoi todella hienolla tavalla ja innostavasti kevään kukkasista ja paljon muustakin. Joukossamme tuntui olevan monta asiasta kiinnostunutta.

Istahdimme hetkeksi tulppaanien seuraan nurmikolle hiljentymään teologiharjoittelijan kukka-aiheiseen hartauteen. Suvivirren ensimmmäinen säkeistö sopi hyvin siihen ympäristöön.

Tuorlan peltojen yllä lauloivat kiurut, Rauhalinnassa oli valkovuokkojen meri. Papinholman kohdalla olimme kuuliaisia ja alitimme Saaristotien. Sitten totesimme, että emme ehdi kulkea Kärjen ja Hovirinnan rannan kautta. Valitsimme toisen tien ja tulimme juuri arvioituun aikaan 16.30 Kaarinan kirkon pihaan. Kävelimme kirkkosaliin, jossa kuoro harjoitteli. Laitoimme ristin alttarille, ja luin soveltaen saman rukouksen kuin lähtiessämme. Ennen helatorstain hartautta ehdimme nauttia kahvit.

Bussi ( ei sama kuin aamulla) vei taas osan väestä Piikkiön kirkolle.

Minun  mieleeni päivästä jäi rauha ja levollisuus, kokemus Jumalan huolenpidosta ja yhteisöllisyydestä. Toivottavasti muillakin oli hyvä olla.

Seuraavan kerran on Kaarinassa mahdollisuus vaeltaa jo helluntaina ja sitten sunnuntaina 22.08. n. klo 9 - 12 Lemun taistelun muistolehdosta Kuusiston kirkon jumalanpalvelukseen.

Pirjo

Piikkiön kirkossa oli eilen juhla: arkkipiispa Jukka Paarma asetti uuden kirkkoherran, Merja Hermosen virkaan ja siunasi uuden diakonin, Pauliina Elosen tehtäväänsä. Olin arkkipiispan pyynnöstä mukana avustamassa. Taisi olla nykyisen arkkipiispan viimeisiä tällaisia työtehtäviä. Hieno juhla! Siinä sai peilata omiakin lupauksiaan vastaavassa tilanteessa vajaat 10 vuotta sitten.

Piikkiön seurakunta on parin viime vuoden aikana kokenut monia muutoksia. Kuntaliitoksen seurauksena se liitettiin omana seurakuntana Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymään. Osa työntekijöistä on siirtynyt seurakuntayhtymän työntekijöiksi, seurakunnan "omista" työntekijöistä on vaihtunut yli puolet. Arvelen, etteivät em. muutokset juuri ole näkyneet seurakuntalaisten elämässä, mikä on tietysti hyvä. Nyt seurakunnassa voidaan uuden kirkkoherran johdolla lähteä uusin voimin kohti tulevaa. Tosin seurakuntavaalit ovat jo syksyllä.

Ensi sunnuntaina vietetään tuomiokirkossa arkkipiispa Paarman lähtömessu. Kesäkuun 6. päivä puolestaan asetetaan samassa paikassa virkaansa uusi arkkipiispa Kari Mäkinen.

Tuomiorovastin vaalissa Tuomiokirkkoseurakunnan äänivaltaiset jäsenet päässevät äänestämään syyskuun lopussa. Turun piispanvaalissa ei ole vielä valittu maallikkovalitsijoita, mutta piispaehdokkaiden haku on vilkkaasti käynnissä.  Ensimmäinen äänestys lienee lokakuun loppupuolella. Ja sitten varmaankin toinen siitä parin viikon päästä. Ja sitten ne seurakuntavaalit isänpäivän paikkeilla. Jonkinlaista vaaliväsymystäkin on havaittavissa.

On siis taas vaikuttamisen paikka!

Pirjo

Minulla on kiusallinen ongelma. Olen niin onnellinen, etten ole moniin aikoihin osannut olla tyytymätön mihinkään. Näin se alkoi:

Loma alkaa olla tältä erää lopussa. On ollut mukavaa, vauhdikasta ja monella tasolla sosiaalista. Tänään olen kuitenkin harjoitellut leppoistelua, istunut pihalla ja kiikaroinut lintuja. IIlemmalla ajelemme ehkä veneellä katsomaan yhtä saarta, tai sitten sekin jää tekemättä.

Lomalla pappi ja kirkkoherra Pirjo on saanut jäädä syrjään, olen tutustunut taas enemmän itseeni muissa "rooleissa", ihan itsenäni, vaimona, äitinä, mummina, ystävänä, emäntänä, konkreettisten asioiden tekijänä. Tarpeellista ja virkistävää sekin.

Mutta - keskiviikkona fyysisestikin jo työpaikalla eli Kaarinan kirkolla - kunnes taas reilun kuukauden päästä alkaa uusi loma!?

Pirjo

Onneksi emme miehen kanssa varanneet mitään lentomatkaa...vaan olemme ihan kotimaassa. Tänä aamuna keitimme kahvit termokseen ja teimme eväät, otimme kävelysauvat ja koiran ja lähdimme kylmähkössä, kauniissa säässä kävelemään. Noin kolmen vartin päässä on keskellä metsää sinne taukotuvaksi pystytetty leikkimökki. Sen edustalla nautimme aamiaisen, kirjoitimme vieraskirjaan terveiset ja kuvasimme näsiän puhkeavia kukintoja. Sitten jatkoimme toiset kolme varttia mökille. Kävin järvessä kastautumassa kaulaan asti. Kyllä on mukavaa!

Pirjo

Kaarinan seurakunnassa on osaavaa, mukavaa ja aikaansaavaa väkeä töissä! Käytimme lähes koko työpäivän tulevaisuuden suunnittelemiseen ja eteenpäin katsomiseen. Olen iloinen rakentavasta ilmapiiristä ja työtä tehdessä kuplivasta huumorista. Kiitos työkaverit!

Pirjo

Kevät alkoi pääsiäisestä. Näin voi mielestäni sanoa tänä vuonna. Vielä hiljaisen viikon tiistaiaamuna kävin hiihtämässä hankikannoilla, luisto oli liiankin hyvä. Sen jälkeen lumi on yhtäkkiä pyyhkäisty pois, ilma on täyttynyt lintujen laulusta, ja eilen näin ensimmäiset leskenlehdet ja hellyttävät sinivuokot. Luonto vakuuttaa samaa kuin tämänkin sunnuntain evankeliumi: kuolema on nielty ja voitto saatu! Kunpa osaisin levätä tästä todellisuudesta ja toivosta rakentuvassa rauhassa…

Pirjo